Pohjois-Savon vuoden maisemateko

Voitto maisemakilpailussa Maaningalle

Maa- ja kotitalousnaisten kilpailussa valittiin maakunnittain vuoden maisemateko. Maakuntien parhaista valitaan Suomen vuoden maisemateko. Tämän kolmannen kerran järjestettävän kilpailun teemana oli tänä vuonna Itsenäisyyden merkit maisemassa. Pohjois-Savon maakunnallisen voittajan valitsi raati, johon kuuluivat edustajat Metsähallituksesta, Pohjois-Savon ELY-keskuksesta ja Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaisista.

Pohjois-Savon Vuoden maisemateko 2017 tunnustus myönnettiin Valkeisen kunnostajille. Kinnulanlahden ja Käärmelahden asukkaiden ja mökkiläisten työ Valkeisenjärven kunnostamiseksi on vaatinut paljon talkoita ja työ jatkuu edelleen.

Valkeisenjärvi kuuluu Maaninkajärven kulttuurimaisemaan, ja aluetta on ehdotettu päivitysinventoinnissa sisällytettäväksi valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Ympäröivillä alueilla on elävää kulttuurimaisemaa. Valkeisenjärvi on Natura 2000-aluetta järvivesikasvillisuuden perusteella ja alue kuuluu Maaningan lintuvesiin (Suomen kansainvälisesti tärkeät lintuvedet). Valkeisen ranta-alueella sijaitsevat Tervarannan laitumet on merkitty Pohjois-Savon maakuntakaavaan.

Vuosien 2014-2017 aikana järven kunnostuksessa työvaiheina on ollut rysäkalastus, ruovikoiden niitto sekä kesällä että talvella, verkkokoekalastus, kelluslehtisten kasvien juurakoiden haraus ja pienimuotoinen ruoppaus - unohtamatta kyläläisten sitkeää taustatyötä. Jo tässä vaiheessa järven kunnostus on vaikuttanut veden vaihtuvuuteen ja kirkkauteen, kalaston koostumukseen, linnuston pesimis- ja lisääntymismahdollisuuksiin, virkistyskäyttöön ja maisemaan.

Vahvat palkitsemisen perusteet

Palkintoraadin perusteet olivat selkeät. Järven kunnostus on vaatinut kyläläisiltä ongelman sitkeää selvittämistä, asian eteenpäin viemistä ja pitkäjänteistä sitoutumista talkootyöhön. Mukana on ollut myös lapsia ja nuoria. Työ on onnistunut vahvalla yhteistyöllä ja yhteen hiileen puhaltamisella. Kuten koko itsenäisyytemme historiassa talkootyöllä on saatu paljon kehitystä aikaan, se osoittaa voimansa vielä tänäänkin. Katse on ollut seuraaviin sukupolviin. Lisäksi yhteistyö viranomaisten kanssa on ollut joustavaa, tiedottaminen asukkaiden ja median kanssa on hoidettu hyvin. Kohde on tärkeällä alueella ja järven kunnostus vaikuttaa vahvasti myös maisemaan ja asumisviihtyvyyteen. ”Meillä kaikilla on katse samaan suuntaan; haluamme pelastaa Valkeisen, ei ainoastaan itsellemme vaan myös tuleville sukupolville.”

Pohjois-Savossa useita arvokkaita maisematekoja

Pohjois-Savossa annettiin kunniamaininnat myös arvokkaan työn tehneille Näädänmaan kyläseura ry:lle ja Puroniemen ystävät ry:lle.

Leppävirran Näädänmaalla kyläläiset ja naapurikylien asukkaat ovat aktiivisesti puolustaneet kyläkirkon säilymisen puolesta vuodesta 2013 asti. Asukkaat ovat keränneet varoja useana vuonna kyläkirkon kunnostamiseksi, oopperalaulaja Jorma Hynnisen avustuksella. Vuonna 2017 kyläläiset tekivät talkootyönä kirkkorakennuksen ulkomaalauksen.

Rautalammilla Puroniemen ystävät ry. osti Puroniemen leirikeskuksen vuonna 2013, jonka jälkeen ulkoalueita ja rakennuksia on hoidettu pääosin talkoovoimin. Kohde on ollut aikaisemmin Ortodoksisten Nuorten Liitto ry:n omistama ja siten Puroniemellä on ollut tärkeä merkitys siirtokarjalaisten historiassa. Nykyään kohteessa pidetään mm. erilaisia leirejä lapsille ja nuorille. Vuodesta 2015 asti alueella on tehty runsaasti maiseman kunnostustöitä mm. puuston poistoja, raivauksia, rakenteiden uusimisia ja luontopolun rakentamista. Vuonna 2015 maisemakartoituksessa tuli esille, että kohde on myös kivikautinen asuinpaikka. Hevosmetsätyöleiri ja perinteinen puukorjuu tukivat vanhan paikan arvostusta ja asia sai runsaasti mediajulkisuutta.

Vuoden maisemateko palkinnon ottivat vastaan Valkeisen kunnostajien edustajat sekä kunniamaininnan saaneet Puroniemen ystävät ry:n ja Näädänmaan kyläseura ry:n edustajat.

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.