Kesälaitumet rikastuttavat saaristomaisemaa

Kuva Jaana Höglund

Pohjanmaan rannikon asukkaana minulla on etu saada nauttia meren ja saariston läheisyydestä. Kesän lämpiminä ja aurinkoisina päivinä pienen kaupungin kadut hiljentyvät entisestään, kun lomalaiset muuttavat saaristoon, mielimaisemansa ääreen. Kesämökkiin ja sen ympäristöön kytkeytyy kenties muistoja ajasta, jolloin saaristolaitumien hyödyntäminen oli tärkeä osa maatalouden elinkeinoja.

Kävellessäni maankohoamisrannikon puoliavoimissa koivumetsissä ja nauttiessani paikoin jälleen laidunnetuilla, avoimilla ja aurinkoisilla merenrantaniityillä, ihmettelen entisajan ihmisten ahkeruutta, jolloin käsitettä ”vapaa-aika” ei juurikaan tunnettu.  

Saaristoa alettiin hyvin aikaisessa vaiheessa käyttää mantereen karjan laitumena. Jo 1500-luvun lopulla tuolloisen Pedersören kunnan viljelijöitä kehotettiin viemään karjaa Luodon saaristoon ja 1700-luvulla saarilla aloitettiin perinteinen niitty- ja karjatalous, jota täällä, valtaosin ruotsinkielisessä saaristossa, tunnetaan käsitteellä ”fäbodliv”. Aina 1900-luvun puoliväliin saakka merenrantaniityt ja rantametsät niitettiin, jonka jälkeen lehmät, lampaat ja hevoset vietiin laitumelle.

Saarilla ja luodoilla sijaitsevat laidunmaat olivat merkittäviä rehuvaroja. Eläinten pitäminen ei aina ollut helppoa saaristossa, eläimiä uitettiin tai vietiin veneellä pitkiä matkoja. Laidunmaiden yhteyteen rakennettiin pieniä ja vaatimattomia, yöpymiseen tarkoitettuja karjatupia ja karjalle rakennettiin karjamajoja. Laiduntamista edelsi raivaus (tai ”siivous”) ja metsänharvennus sekä heinänteko niityillä. Myös lehtipuiden oksia korjattiin talteen rehuksi talven varalle. Varhain aamulla lehmät lypsettiin ja maito soudettiin mantereelle myyntiin.

Entisajan työtäyteisten saaristokyläläisten kesänvietolla on ollut merkittävä vaikutus maiseman muodostumiseen. Perinteinen maankäyttö loi monimuotoisia avoimia ja puoliavoimia elinympäristöjä, joihin kotiutuivat kukkivat ruohot ja niistä hyötyvät hyönteiset ja linnut. Laidunnuksen vähennettyä perinnebiotoopit ovat tänä päivänä uhatuimpia luontoympäristöjämme.

Perinteisen maankäytön päätyttyä saariston kesä-asuminen kuitenkin jatkui, ja entisistä karjamajoista tuli kaupunkilaisten ja viljelijöiden loma-asuntoja. Kovaan elämään mahtui myös hyviä muistoja ja kiintymys saaristomaisemaan on periytynyt seuraaville sukupolville. Paikoin vielä puoliavoimet, umpeenkasvua uhkaavat vanhat metsälaitumet muistuttavat vanhasta laidunkäytöstä. Viime vuosina, etenkin EU:n mahdollistaman ympäristötuen myötä, saariston laidunkäyttö on jossain määrin palannut.

Perinteinen maankäyttö on nykyisin maiseman- ja luonnonhoitoa, jonka avulla palautetaan ja ylläpidetään matalakasvuisia ja avoimia rantaniittyjä sekä puoliavoimia metsälaitumia. Näiden elinympäristöjen hoidolla on ratkaiseva merkitys monimuotoisen kasvi- ja eläinlajiston säilymiselle.

Jaana Höglund
Maisema- ja ympäristöasiantuntija
Keski-Pohjanmaa

Maisema mielessä on Maa- ja kotitalousnaisten MKN Maisemapalveluiden blogisarja, jossa kerrotaan Suomen kauneimmista ja arvokkaimmista maisema-alueista – meidän omista maisemistamme, niin työn kuin vapaa-ajan kautta. Blogi käsittelee myös Vihervuoden 2016 teemaa Minun maisemani - maalla ja kaupungissa.

Jaa

Facebook Comments Box