Kolin kupeeseen nojaten

Maisema Mäkrältä pohjoiseen

Moni tunnistaa Kolin maiseman kuvista, vaikka ei ole koskaan käynyt paikalla. Viime joulukuussa suomalaiset äänestivät Kolin suosituimmaksi kansallismaisemaksi. Koli lumoaa kauniilla maisemallaan, jossa voi havaita suomalaiselle maisemalle tyypilliset elementit: metsä, kumpuileva horisontti ja vesistö saarineen. Kolin maisema sisältää paljon muutakin kuin kauniin näkymän Ukko-Kolin huipulta.

Tuhansien miljoonien vuoden kerrostumat

Ajan käsite on vaikea ymmärtää Kolilla, sillä ihmiskunnan ja yhden ihmisen ikä on niin lyhyt. Nojatessani Kolin valkeaan kupeeseen, nojaan noin 2 000 miljoonaa vuotta vanhaan merenpohjan hiekkakerrostumaan, kvartsiittikallioon. Kolin alla sijaitseva noin 2 800 miljoonaa vuotta vanha kalliopatja sijaitsi silloin päiväntasaajan eteläpuolella.

Muinaismantereiden törmäilyjen seurauksesta Kolin alue muodostui Himalajan kaltaiseksi korkeaksi poimuvuoristoksi noin 1 900 miljoonaa vuotta sitten. Silloin elämää edustivat yhteyttävät bakteerit, kuten sinilevät. Monisoluisten eliöiden syntymiseen oli aikaa vielä yli 1000 miljoonaa vuotta. Satojen miljoonien vuosien aikana eroosio on kuluttanut vuoristoa ja Kolin kalliopatja on kulkeutunut pohjoiseen. Tänä päivänä jäljellä on vain vuoriston tyvi, Etelä-Suomen korkein paikka, Ukko-Kolin huippu, joka sijaitsee 347 metriä meren pinnan yläpuolella.

Voimaa suuresta Pielisestä

Pielinen näyttäytyy Kolin maisemassa kesällä liikkuvana sinisen tummana pintana ja talvella silmiä häikäisevän valkoisena mattona. Massiivinen Pielinen on Suomen neljänneksi suurin järvi ja myös yksi Suomen vanhimmista suurjärvistä.

Pielinen muodostui itsenäiseksi järveksi 10 000 vuotta sitten jääkauden loppuvaiheessa. Järveen mahtuu lähes 1 500 erikokoista saarta, mutta silti siinä on laajoja selkävesiä. Rannassa käydessä kosketan aina Pielisen pintaa saaden osani järven väreilevästä voimasta.

Asutusta on ollut Pielisen rannoilla jo kivikauden aikana. Sen sijaan Koli oli uhripaikka ja pyhä paikka, minkä vuoksi sinne ei asutusta tullut vasta kun 1700-luvun puolivälissä kuuluisan kirkkoherran Korpi-Jaakon saatua taikauskoa edes hieman häivytettyä. Tosin Ukko-Kolin uhrihalkeama on edelleen käytössä…

Harvinaisuuksia ahoilta

Kolin ahoilla on ollut pysyvää asutusta viimeksi 1930-luvulla. Leipä on ollut tiukassa kasketuilla aloilla ja kivisillä pelloilla, jotka ovat nyt luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita ahoja, perinnebiotooppeja. Ahoilta löytyy harvinaisia niittykasveja, joita käyn tervehtimässä kesällä, kuten salaperäisiä noidanlukkoja Mäkränaholla ja orkideoihin kuuluvia kirkiruohoja Purolanaholla.

Lopuksi paistan makkarat nuotiopaikalla, Ikolanahon entisellä torpparitilalla. Sata vuotta sitten ihmisille elannon antaneet alueet ovat nyt virkistyskohteitani. Mikä on näiden ahojen merkitys ihmiselle 100 vuoden päästä?

Osaa Kolin metsistä ei ole hakattu yli sataan vuoteen. Valtavat kuuset ja haavat kannustavat minua eteenpäin lumisessa notkossa askel kerrallaan. Notkosta ylöspäin kavutessa kuuset kapenevat, kun tykkylumi on jalostanut kuusten muotoa paremmin lumitaakkaa kestäväksi. Lumikenkäretkellä Mäkrällä tekee mieleni käpertyä kuusen tyvelle lepäämään – saisinko Kolin voimaa paluumatkalle?

 

Päivi Jokinen

Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan maa- ja kotitalousnaisten maisema- ja ympäristöasiantuntija-

 

 

 

Jaa

Facebook Comments Box