Helteitä ja siemenviljelytarkastuksia

Helteitä helpottava sade virkistää

Siemenviljelysten viljelystarkastukset käynnistyivät heinäkuun puolivälin jälkeen nadan ja kuminan tarkastuksilla. Tänä vuonna tarkastuksilla kävelevät minun lisäksi vanhat konkarit Hannu ja Arvo sekä Juho ja uusina voimina Mikko ja Aaro sekä reipas harjurimme Sanna. Tarkastettavia on 3 300 hehtaaria. Siemenviljelyksen tarkastus tarkoittaa täyskorkeassa kasvustossa kävelyä noin 15 m välein. Liki 30 asteen helteessä lenkkeily pellolla kysyy sekä kuntoa että tarkkaa silmää. Iltalenkille ei päivän päätteeksi tarvitse lähteä, mutta uintireissu tuntuu kyllä sitäkin paremmalta.

Reippailun aikana tehdään havainnot lajikepuhtaudesta, vieraista viljelykasveista, taudeista ja rikkakasveista. Rikkakasveista pahin on hukkakaura. Sen löytyminen voi merkitä koko siemenlohkon hylkäystä tai pahimmillaan kaikkien saman lajikkeen lohkojen hylkäystä. Siementarkastuksia tehdessä todella toivoo, että myös siementilojen ympärillä viljelevät tilat tarkastaisivat lohkot hukkakauran varalle, sillä hukkakaura leviää helposti puinnin yhteydessä ja villieläinten mukana naapuripellolle. Tunnistamiseen löytyy tietoa esimerkiksi http://www.evira.fi/portal/fi/kasvit/viljely+ja+tuotanto/hukkakaura/tuntomerkit -sivuilta.

Tarkastuksen lopuksi kasvuston kunto pisteytetään, samoin rikkakasvien torjunnassa onnistuminen. Tavoitteena on saada riittävästi tietoa siemenerän pakkaajalle siementavaran lajittelua ja peittausta varten, ja siis mahdollisimman hyvää siementä Pohjois-Savon tiloille ja vähän kauemmaksikin. Pohjois-Savo onkin yksi timotein siementuotannon tärkeimmistä alueista. Puitua ja lajiteltua siementavaraa odottaa vielä toinen tarkastuskierros, kun valmiista siementavarasta lähetetään itävyys- ja puhtausnäytteet Eviraan vakuustodistuksia varten. Tämä on kuitenkin talven puuhia ja oman tarinansa väärtti.

Kesän kasvustot ovat siementiloilla hyvin hoidettuja, pystyjä ja suhteellisen hyväkuntoisia, vaikka luonto onkin pistänyt haastetta peliin. Satotasoissa ei päästä viime vuoden tasolle viljoissa, mutta nurmikasveilla siemensatoa saadaan hieman paremmin kuin parina viimevuonna. Tosin paljon ehtii vielä tapahtua ennen kuin puimaan päästää. Toivottavasti se kaikki on kuitenkin hyvää.

Siementerveisin Lapinlahdelta,

Arja Mustonen
Nurmiviljelyn erityisasiantuntija
ProAgria Pohjois-Savo
0400 203 755

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.