Luomutuotanto pohdinnassa?

EU:n uusi rahoituskausi on alkamassa ja uudet tukijärjestelmäkuviot astuvat voimaan tulevana keväänä. Tässä yhteydessä useammalla tilalla pohditaan vaihtoehtona siirtymistä luomutuotantoon. Kannustimena on luomutuotannon hieman tavanomaista parempi tukitaso ja ennen kaikkea viljelytavan mukanaan tuomat säästöt ulkopuolisten tuotantopanosten hankinnassa. Omavaraisuuden lisäämisellä ja ravinteiden kierrätyksellä on mahdollista saada kuriin tuotantokustannusten jatkuva nousu. Toisaalta myös luomutuotteista saatava myyntihinta on usein jonkin verran tavanomaista korkeampi.

Luomuun ei kuitenkaan tule lähteä pelkästään taloudelliset tekijät mielessä, koska se ei ole mikään helppo ”pelastusrengas”, jolla talouden kehitys saadaan paremmalle tolalle. Luomutuotannon hallittu harjoittaminen tilalla vaatii isäntäväeltä aitoa kiinnostusta tuotantotapaa kohtaan sekä innokkuutta kokeilemalla ja uutta tietoa hankkimalla etsiä omalle tilalle parhaiten sopivat viljelykäytännöt. Viljelytoimissa tehdyt ratkaisut vaikuttavat vuosia eteenpäin, eikä mahdollisiin ongelmiin löydy nopeaa ratkaisua kaupan hyllyltä. Luomutuotantoon siirtyminen tarjoaa mahdollisuuden kehittää ammattitaitoaan uudesta näkökulmasta käsin ja tarjoaa usein erilaisia asioita pohdittavaksi kuin mihin tavanomaisella puolella on tottunut.

Tällä hetkellä maakunnassamme lähes joka kymmenes tila on luonnonmukaisesti viljelty ja niistä huomattavalla osalla myös eläimet on siirretty luonnonmukaiseen tuotantoon. Asiantuntemusta ja luomutuotannon käytännön kokemuksia löytyy siis lähes jokaisen lähiympäristöstä. Luomuun siirryttäessä perustiedot on hyvä hankkia käymällä Luonnonmukaisen tuotannon viisipäiväinen peruskurssi, joka on myös luomusitoumuksen eli luomutukien saannin ehtona oleva vähimmäiskoulutusvaatimus luomun alalta. Seuraava luomukurssi onkin alkamassa jo joulukuussa Lapinlahdella – ks. tarkemmin ProAgria Pohjois-Savon tapahtumista.

Ennakkoon hankittu koulutus ja huolellisesti tehdyt suunnitelmat tekevät luomuun siirtymisestä hallittua toimintaa, jolla varmistetaan esimerkiksi eläinten riittävä rehunsaanti ja se että tuotantoehdot täyttyvät kaikissa vaiheissa. Niiden pohjalta on hyvä ponnistaa kohden uuden tuotantomuodon haasteita.

Pirkko Tuominen
luomun erityisasiantuntija
0400 124 976

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Muualla blogeissa