Ravinnerengin ravinnehuoltopäivän kuulumisia

Ravinnerengin ravinnehuoltopäivät järjestettiin 30.3 Lapinlahdella. Ravinnehuoltopäivän aiheita olivat varastoravinteet, viljavuusanalyysin tulkinta ja kalkitusaineen valinta. Lisäksi paikalla olivat edustajat Ekokemiltä. He esittelivät maanparannusainetta kalkkikuitua. Sen raaka-aineena käytetään paperin valmistuksessa muodostuvaa kuitulietettä ja metsäteollisuuden jätevesipuhdistamon biolietettä. Tuote on saanut luomu hyväksynnän, joten sopii myös luonnonmukaiseen viljelyyn. Kalkkikuitua toimitetaan noin 100 kilometrin säteellä ilmaiseksi tiloille. Tuotteen markkinointi on aloitettu viime vuoden puolella, eikä tuotteesta ole vielä saatavilla käyttäjäkokemuksia eikä tutkittua tietoa. Kalkkikuidun levityksessä on muistettava nitraattiasetuksen noudattaminen sekä lainsäädäntö liittyen puhdistamolietteen maatalouskäyttöön. Tuote on kuivaa ja kevyttä, yllä olevasta kuvasta voi hieman hahmottaa tuotteen olomuotoa.

Päivässä nousi vahvasti esille maan biologisten, fysikaalisten ja kemiallisten tekijöiden yhteisvaikutus. Biologisista tekijöistä erityisesti maan eloperäinen aines ja sen lisääminen maahan puhutti sekä pieneliöstön toiminta. Kemiallisista tekijöistä käytiin läpi erityisesti maan ravinnereservit, pH ja kationinvaihto. Fysikaalisista tekijöistä maan rakenne sekä maan mururakenne koettiin tärkeäksi mm. lannanlevityksen ajankohdan ajoittamisen kannalta. Erityisesti luonnonmukaisen tuotannon kannalta näiden kolmen tekijän yhteisvaikutus on tärkeä, jotta vähäisellä lannoituksella saadaan hyvä sato.

Luomutuotannon erityisasiantuntija Pirkko Tuominen ProAgrialta kertoi kalkituksen hyödyistä, sen toteutuksesta ja kalkitusaineen valinnasta. Valmisteita on markkinoilla todella paljon. Joten onkin ensiarvoisen tärkeää tarkastella viljavuusanalyysistä kalsiumin ja magnesiumin suhdetta. Luonnonmukaisessa tuotannossa on lisäksi tarkastettava tuotteen soveltuvuus luomuviljelyyn. Päivän esitykset löytyvät ravinnerengin kotisivuilta http://ravinnerenki.savonia.fi/, jossa myös lisätietoa Pohjois-Karjalassa järjestetystä ravinnehuoltopäivästä.

Seuraava ravinnerenki-hankkeen tapahtuma järjestetään Peltosalmen koululla ja aiheena on rantalaidunnus. Lisätietoa ravinnerengin nettisivuilta.

Kevättä odotellen Tiina Hyvärinen Kasvintuotannon asiantuntija

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.