Ruokinnan hukkaa etsimässä, osa 1: Rehukasalla

Jauhettuja säilörehuja menossa NIR-analyysiin.

Vaihtelu on suurin hukan muoto lehmien ruokinnassa. Lehmien herumiset vaihtelevat 30 ja 60 maitokilon välillä, mutta molemmat lehmät saavat samanlaista rehua. Kun apereseptiä ei muuteta säilörehun kuiva-aineen vaihdellessa, väkirehuprosentti vaihtelee 40% ja 60 % välillä, mutta kokonaismaitomäärä ei välttämättä muutu. Yrityksen taloudessa tämä vaihtelu näkyy siinä, että maitolitran tuotantokustannukset nousevat.

Kun puhutaan yrityksen johtamisen näkökulmasta, vaihtelun hallitseminen on kriittisin tekijä kustannusjahdissa. Selvät prosessit ja nyrkkisäännöt sekä niiden toteuttaminen ovat tässä avainasemassa.

Miten sitten saadaan kiinni ja hallittua tämä ”näkymätön” tuhlaus? Siihen on tarkoitus etsiä vastauksia tässä kirjoitussarjassa. Kirjoitukset perustuvat pitkälti kirjan Large Dairy Herd Management (2017) ajatuksiin ja omiin kokemuksiin.

 

Tuhlari rehusiilolla

Paljonko rehua? Millaista rehua? Karkearehuista puhuttaessa hukka on joko määrällistä tai laadullista. Liian rehun tuottaminen on itsestään selvästi tuhlaamista. Entäpä sitten laadullinen hukka?

Alhaisen sulavuuden säilörehu ei ole hukkaa vielä rehusiilolla. Se on lehmien tuotantopotentiaalin hukkaamista. Jos lehmällä on potentiaalia herua 55 kg päivätuotokseen, mutta säilörehu antaa mahdollisuudet vain 47 kg tuotokseen, hukataan maitoa navetassa. Erittäin sulavan säilörehun kanssa tarjottava ylimääräinen väkirehu on ostopanosten haaskaamista.

Karkearehujen hukasta puhuttaessa on puhuttava vaihtelusta. Moni tietää tilanteen, jossa on ottanut säilörehuanalyysin ja ruokintasuunnitelma on tehty oikein ja näyttää hyvältä, mutta ruokinta ei kuitenkaan toimi. Uuden säilörehuanalyysin valmistuessa huomataan, että rehu onkin aivan erilaista, mitä ensimmäinen analyysi antoi olettaa. Erityisesti tämä näkyy paaliruokinnoilla, mutta siilorehujen kanssa ei kannata tuudittautua ajatukseen, että tämä koskisi vain paalaajia.

 

Huono näytteenotto on karhunpalvelus lypsylehmälle

Lehmä haluaa, että sen elämä olisi mahdollisimman tasaista päivästä toiseen. Sama vaatimus koskee ruokintaa. Jotta ruokinta pystytään järjestämään mahdollisimman tasaiseksi rehujen analysointiin ja sen suunnittelemiseen kannattaa varata hetki aikaa.

Otatko näytteen aina avatun siilon rintuuksesta tai syöttöön tuodusta paalista? Tällä tavalla saadaan hetkellisesti ruokintaan analysoitua tietoa, mutta iso kokonaisuus jää taka-alalle. Tiedä kaikki rehusi, todetaan myös kirjassa Large Dairy Herd Management. Kun lähdetään miettimään satojentuhansien tai miljoonien kilojen rehumääriä, kattavin kokonaiskuva saataisiin ottamalla näytteet jo korjuuvaiheessa. Tämän jälkeen analysoitua tietoa voi käyttää päätöksen tekoon rehujen syötöstä ja syöttöjärjestyksestä. Paalien osalta voitaisiin miettiä sitä, mitkä paalit kohdennetaan millekin ryhmälle tai mitkä paalit sekoitetaan keskenään. Entä kannattaako paras siilo syöttää ensin vai jätetäänkö se myöhempään ajankohtaan kun suurin osa vanhemmista lehmistä on parhaassa tuotannon vaiheessa.

Kuva 1. Esimerkki paalien syöttöjärjestyksen miettimisestä aperuokinnassa. Analyysit kaikista rehuista on otettu syksyllä, jotta koko talvi voidaan suunnitella kerralla.

 

Näytteenottorutiinit

Myös näytteenottoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Huonosti otettu näyte johtaa pahimmillaan virheelliseen päätökseen ja ongelmiin tuotannossa. Karkearehu pitäisi aina sekoittaa ennen näytteen ottamista. Näin pystytään pienentämään näytteiden välistä vaihtelua ja luottamaan tuloksiin paremmin.

Kirjassa Large Dairy Herd Management suositellaan, että analyysit otetaan jo korjuuvaiheessa. Kun näyte otetaan säilörehua tehdessä, näytettä varten kerätään rehua karholta tai siilolta joka tunti. Nämä rehut säilytetään kylmässä ja kuivassa paikassa. Illalla kaikki rehut sekoitetaan ja sekoituksesta otetaan näyte, joka lähetetään analysoitavaksi. Näin saadaan kokonaiskuva siitä, mitä rehu siilossa tai paaleissa on.

Siilosta näyte pitäisi kerätä koko rintuuksen leveydeltä ja korkeudelta. Amerikkalaisten ohjeiden mukaan pari erillistä kohtaa ei riitä vaan rintuuksesta otetaan rehua koko matkalta ja sekoitetaan rehua pari minuuttia apevaunulla tai sekoittajalla. Vasta tämän jälkeen aletaan miettimään näytteen ottoa. Näytettä varten rehua kerätään 19 l sankoon, 10 eri kohdasta sekoitusta. Tämän jälkeen näyte levitellään kuivalle tasaiselle alustalle, jaetaan neljään osaan, joista kaksi valitaan jatkoon. Nämä osat sekoitetaan ja jälleen levitetään kuivalle tasaiselle alustalle ja jaetaan neljään osaan, joista valitaan kaksi jatkoon. Tätä jatketaan niin pitkään, että jäljellä on enää näytepussillisen verran rehua.

Tavoite siis on minimoida siilossa ja paaleissa tapahtuva vaihtelu niin pieneen kuin mahdollista. Samalla saadaan laboratorioanalyysituloksesta mahdollisimman todellinen, tarkka ja yhdenmukainen. Väärä analyysitulos on pahempi asia kuin ei näytettä ollenkaan.

 

Eveliina Turpeinen, Ruokinnan erityisasiantuntija, ProAgria Pohjois-Savo

Kuva 2. Säilörehuja menossa laboratorio-analyysiin.

Lähteet

Stone W. C. & Mosley S. A. Nutritional diagnostic troubleshooting. 2017. Large Dairy Herd Management.

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Muualla blogeissa

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.